sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Ammattina musiikkiteatterin yleismiesjantunen

Mistä nämä kirjoitukseni oikein kumpuaa? Ei, ne eivät ole yksistään omia ajatuksiani, vaan suuri osa tänne tulleista jutuista ovat pohdintaa, jota on yhteisesti käyty kollegojen kanssa mm. harjoitusten tauoilla ja näytösten aikana kulisseissa. Välillä mietin, tulisiko minun mainita kuka alalla toimivista taiteilijoista on minkäkin ajatuksen minulle antanut, kuka minkäkin videoklipin minulle ensi kertaa näyttänyt, mutta samaan aikaan haluan myös varjella heidän yksityisyyttään, kun en tiedä kuinka julki he haluavat sanomisiaan nettiin omalla nimellään saada. Olkoon tämä siis vain tunnustus siitä, ettei kukaan nyt kuvittele, että olisin itse yksikseni näiden asioiden suvereeni vatvoja. En ole!

Musiikkiteatteri on vain yksi monesta teatterialan sivujuonteista. Me koemme oman alamme äärimmäisen intohimoisesti, aivan kuten varmasti kaikkien muidenkin teatterialojen tekijät omansa. Siksi pohdimme ja keskustelemme alasta pitkälti vain omasta näkövinkkelistä. On vain luonnollista, että kirjoitan siitä mistä tiedän sekä siitä mitä olen tehnyt. Sillä haluan, että katsojillemme tässä maassa tarjotaan ensiluokkaista musiikkiteatteria. Sellaista jossa tekijät pääsevät antamaan kaiken osaamisensa ja tietämyksensä yleisön palvelemiseen.


Tästä pääsenkin päivän blogaukseni aiheeseen. Minua oikein sylettää ikuinen jaottelu musikaaliensembleissa tanssijoihin, laulajiin ja näyttelijöihin. Mihin tällaisia jakoja oikeasti tarvitaan? Varsinkaan enää, kun Suomenkin kenttä on jo täynnä alan moniosaajia. Yhä koelauluissa näkee sellaista rasti ruutuun, kumpi olet, meininkiä. Naurettavaa pelleilyä ja meidän esiintyjien aliarvioimista minusta! 

Minua myös surettaa, jos harjoitusperiodissa tulee ilmi tällaista jaottelua. Kun tietyt tehtävät jaotellaan suoraan tanssijoille liikkeellisen haastavuuden perusteella ilman, että muulle osalle ensembleä edes annetaan mahdollisuutta tarjota omaa osaamistaan osaksi kokonaisuutta. Sama kun joissain produktoissa tanssijoille ei laiteta mikrofoneja vain siitä syystä, että eiväthän he nyt osaa laulaa. Kapeakatseista ja arvottavaa. Luulisi, ettei tätä alaa tehdä papereilla vaan hankituilla taidoilla!

Yritän ylipäänsä olla kaikenlaista lokerointia vastaan, niin työssäni kuin elämässä yleensä. Se on kauhean rajoittavaa ja turhauttavaa, sillä siinä toinen ihminen asettaa sinut ennakkokäsityksensä perusteella johonkin muottiin ilman, että sinua kohdataan ihmisenä ja yksilönä. Tuollainen ajatusmalli ei minusta palvele teatteria millään tavalla. On totta, että kaikki eivät voi osata kaikkea ja joillain ihmisillä on tiettyjä hankittuja tai luontaisia erityistaitoja. Eikä teatteriesityksen tehtäväjakokaan harvemmin ole reilu ja tasa-arvoinen, jos sitä tarkastellaan jaettujen tehtävien määrässä eri ihmisten välillä. Mutta syyt, miksi näitä jakoja tehdään, tulisi olla lähtökohdiltaan aina taiteellisia, eikä tällä tavalla pelkkien ammattistatus-oletuksen mukaan tehtyjä.

Ihmisten hukkakäyttö on kamalaa! Lahjakkaita ihmisiä ei päästetä vastaamaan haasteisiin, heitä ei edes yritetä nostaa esiin. On hirveää katsella, kun taitavat ihmiset alkavat vähitellen muuttua yhä vain kyynisemmiksi, vain koska heidän osaamistaan ei osata käyttää. Ja nimenomaan siinä se ongelma tuntuu usein olevan. Ihmisten taitoja ei osata valjastaa ja ohjata. Yhä useammin tuntuu, että näyttelijä on yksin oman instrumenttinsa kanssa, ja joutuu räpiköimään itsekseen valtameressä maksavan yleisön edessä. Mitä on tapahtunut ohjaajille? Miksei meitä ohjata? Miksei meitä auteta? 

Kirjoitin tulikivenkatkuisen blogauksen teatterikriitikoista ja heidän toimenkuvastaan, tekisi mieli tehdä samanlainen turhautumisen purku teatteriohjaajista. Onneksi tilanne ei kuitenkaan nyt ihan niin hirveä ole. Viime aikoina on vain sattunut turhan monta esitystä omalle sekä kollegojeni kohdalle, joissa tilanne vain on ollut meidän lavalla olijoiden kannalta... äärimmäisen turhauttava...

1 kommentti:

  1. Oon niin samaa mieltä tuosta lokerointi-asiasta. Harmittaa kun pitää auditioneissa päättää että "mikäköhän" sitä tänään tahtoisi olla.. Oon joutunut pari kertaa tilanteesiin jossa itse "lokeroin" itseni musiikkiteatterinäyttelijäksi ja minut siirretään ryhmään "tanssijat" tai toisinpäin, oikeastaan vähän huvittaa.

    VastaaPoista